MITEN TÄMÄ KAIKKI ALKOI

MITEN TÄMÄ KAIKKI ALKOI


Haluan jakaa tunteeni ja sen miten elää jännittäjänä. Hui!!olen jännittäjä...kuulostaa kuin tuo sana olisi leima. Leima minussa. Toivon, että joku saa apua kirjoituksistani ja huomaa, ettei ole ainoa jännittäjä. Meitä on paljon. 

Olen 46-vuotias lähihoitaja. Olen eronnut, eikä minulla ole lapsia. En pysty niitä saamaan. No se on toinen tarina. Asun Järvenpäässä kahden Cavalier king charlesin kanssa. Ne ovat todella rakkaita ja terapeuttisia. Koirani rakastavat minua juuri tälläisenä kuin olen. Eivät arvostele minua, eivät välitä vaikka jännitykseni näkyisi.

Jännitys alkoi minulla parikymppisenä. Se oli aivan kamalaa silloin, nyt jo lievempää siihen verrattuna. En uskaltanut käydä kaupassa. Ruokaa ostin kioskeista. Silloin oli kioskeja missä ei ollut sisätilaa. Ei tarvinnut tuskailla sisällä paniikissa jonossa. Kalliiksihan se tuli opiskelijalle. Liikennevaloissa seisominen oli aivan kamalaa, kun vastapäätä oli ihmisiä ja tuntui, että kaikki tuijottavat minua. Julkiset kulkuneuvot...voi tsiisus.  Ja tuntui kuin kaikki näkisivät, että jännitän. Se oli niin noloa. 😩 Koulussa esitelmät olivat yhtä tuskaa. Jopa allekirjoituksen tekeminen jännitti jos joku katsoi kun kirjoitan. 

Juhlat olivat oma lukunsa...miten niistä selvitä...no tekosyitä keksin ja jätin menemättä. Minusta kehkeytyi loistava valehtelija. 😞 Asiaa ei auttanut yhtään se kun äitini mietti jokakerta, että mitä hän kertoo muille miksi en tullut juhliin. Se vain lisäsi häpeää ja tuskaa. Äitini ei tiennyt,että olen jännittäjä. Kukaan ei saanut tietää. Vain yksi rakas ystäväni tiesi. Tuntui,että olen todellinen luuseri enkä välitä muista. Siskoni lasten synttärit olivat vaikeita. Yleensä, silloinkin minulle iski yllättävä "yrjötauti".  Vaivani oli tosi salainen ja jännitin, että joku näkee että jännitän . Jos piti mennä kauppaan, join muutaman kaljan ,että uskalsin tehdä kauppareissun. Sen jälkeen en juonut. 

Oireet olivat kamalia. Pää tärisi,,etenkin kassalla, pankkiautomaatilla laskuja maksaessani.Kädet tärisi....joka paikka. Tuli tuskan hiki. Pulssi oli korkea. Pyörrytti ja tuntui,että kuolen...pahimmillaan. No se oli jo sitten paniikkikohtaus. Alussa en edes tiennyt mikä minulla on. 

Muistan, kun soitin ystävälleni ja itTkin kun kerroin, että elämästäni ei tule mitään jännityksen vuoksi. Ystäväni yllättyi, koska hän ei ollut koskaan huomannut mitään. Olin hänen mielestään iloinen, positiivinen, nauravainen, sosiaalinen ja luotettava ystävä. Hän lähti mukaani lääkäriin. Odotushuoneessa hikoilin kuin pieni sika.😲 Lääkäri määräsi masennuslääkkeitä SSRI ja rauhoittavia...Albrox. Rauhoittavien kanssa alkoi uusi elämä, sillä uskalsin tehdä normi asioita. No siitä alkoikin sitten toinen ongelma kun niihin jäin koukkuun ja annokset nousi. Kerron siitä seuraavaksi. Tälläkertaa lopetan. Kirjoittelen taas kun ehdin