RAUHOITTAVIA KEINOIN MITEN TAHANSA

RAUHOITTAVIA KEINOIN MITEN TAHANSA


Määrät rauhoittavissa oli kasvanut suureksi. En pystynyt olemaan ilman. Aloin käymään eri lääkärikeskuksissa ja sain lisää rauhoittavia, unilääkkeitä ja ihan mitä vaan missä oli kolmio ja mitkä rauhoittivat oloani. Tämän kaiken tein mieheltäni ja kaikilta salaa. Sekin oli todella raskasta kun aina täytyi keksiä tekosyy miksi lähen aiemmin töihin tai miksi tulen myöhempään kotiin.
 Määrät saattoivat olla joskus yli 20kpl/ vrk...JÄRKYTTÄVÄÄ!!!!!!! Olin vajonnut alas. 

Tämä tuli todella kalliiksi, sillä kuljin pitkiäkin matkoja lääkäriin. Yksityisillä käyminen tuli kalliiksi. Lääkärit keskustelivat kanssani enemmän kuin julkisella puolella. Se oli helpottavaa. Keskusteluapua olisin tarvinnutkin paljon.

Tämä kaikki hävetti, nolotti, pelotti tuntui entistä enemmän, että olen luuseri, valehtelija, johon minua ei ole opetettu. Oli ainainen huono omatunto. Pelkäsin jääväni kiinni ja että sitten lääkkeet lopetettaisiin kokonaan.😟

 Unelmoin elämästä ilman jännitystä. Kun olin käynyt tarpeeksi kauan erilääkäreillä kelalta tuli huomautus. Se oli hyvä, vaikka silloin ei tuntunutkaan siltä. Silloin tuntui, että elämä loppuu tähän. Muistan kun istuin autossa järvenrannalla syksyllä ja mietin mitä teen nyt.😢 Tämä lääkäreillä juoksu kierre loppuisi.

 Aloin käydä Aavassa psykiatrilla, kenellä olin käynyt aiemminkin. Ajattelin ja sanoinkin lääkärille, että nyt kerron asian mikä pelottaa. Ja että "Älä heitä minua pihalle". Psykiatri sanoi rauhallisesti, että nythän sinä vasta apua tarviitkin. Lääkäri oli psykiarti Heikki Rytsälä Järvenpään Aavasta. Hän on aivan mahtava lääkäri. Taitava, rauhallinen, hyvä kuuntelija ja "kävelevä Farmaca Fennica" 😁  

Rytsälä teki suunnitelman lääkkeiden vähentämiseksi, sillä tuo yli 20kpl oli jo vaaraallista. Käynnin jälkeen oli helpottunut olo. Koin kyllä pitkään häpeää, kun olin valehdellut niin monille lääkäreille. Teki mieli pyytää kaikilta anteeksi. Niin että ANTEEKSI,  jos joku niistä lääkäreistä lukee tämän. 

suosittelen.

www.aava.fi

FIILIKSET NYT LAUANTAI 23.11.2019

FIILIKSET NYT LAUANTAI 23.11.2019

Rauhallinen  olo, kun on lauantai, eikä töitä.Nukuin hyvin koirieni kanssa. Aamulenkki teki hyvää. Kohta jo iltapäivälenkille. Tänään ei tarvitse juurikaan jännittää mitään. Mitä nyt kauppareissu, mutta senkin teen ystäväni kanssa. 

Niin... vietän illan ystäväni kanssa. Ihanaa kun ei tarvitse olla yksin ja saa jutella ihmisen kanssa kuka tietää minusta kaiken ja kaikesta voi puhua. Vaikka tulisi paniikkihäiriö niin hän ymmärtäisi sen. Ei tarvitsisi hävetä.

Jos luette tätä blogiani niin olisi kiva jos kommentoisitte sitä jotenkin. Esim.. jos on samanlaisia ongelmia ja miten olet itse selviytynyt. Miten blogia voisi kehittää. Yms. 😁💓

OSAISIPA RENTOUTUA SAMALLA NOIN 😊

RAUHOITTAVAT TULIVAT ELÄMÄÄNI

RAUHOITTAVAT TULIVAT ELÄMÄÄNI

Aluksi rauhoittavia Alproxia määrättiin minulle muutama tbl/vrk tarvittaessa. Tuntui kuin olisi alkanut uusi elämä, sillä uskalsin tehdä asioita mitä ei ennen olisi voinut kuvitellakkaan tekevänsä. Pystyin menemään kauppaan, hakea töitä, käydä juhlissa...Kun lääkkeet loppuivat menin terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle, missä juteltiin n. 10minuuttia ja lääkäri määräsi lisää lääkkeitä. Joka ikinen kerta oli eri lääkäri, kyllästyin kertomaan aina kaiken alusta. Lopulta kävin lääkärillä harvoin...vein vain reseptin uusittavaksi. Annokset nousivat ja aloin itsekkin ottamaan enemmän kuin oli määrätty kun toleranssi kasvoi. Tämän haittapuoli oli tietenkin se,että lääkkeet loppuivat liian aikaisin ja minulle tuli vieroitusoireita, kunnes sain taas lääkkeet uusittua. 

Minusta oli tullut lääkeriippuvainen. 😢 Minä en hallinnut lääkkeiden syömistä vaan lääkkeet hallitsivat elämääni. Elämä oli ainaista rauhoittavien laskemista,,,mihin asti riittävät. Näin uniakin, että lääkkeet loppuvat tai, että niitä ei uusita. 

Välillä lääkäri kirjoitti lähetteen mielenterveys puolelle sairaanhoitajan juttusille. Keskustelu auttoi, mutta käynnit loppuivat pian ...kävin vain n. 5-6 kertaa. Näitä oli aina sillointällöin. Muuta psyykkistä hoitoa en saanut. Kukaan ei kuunnellut minua ja tällöin jouduin kuormittamaan ystäviäni. Asia oli salainen, mutta muutamalle ystävälle uskalsin kertoa jännityksestäni. Yleensä vastauksena tuli, että "Minäkin jännitän". Ajattelin kuitenkin olevani ainut kenellä on näin massiivinen jännitys. 

FIILIKSET NYT

SUNNUNTAI ILTA 17.11.2019

FIILIKSET NYT

Huh!!!Yritän tässä hengitellä ja miettiä muita asioita kuin huomista työpäivää. Maanantai on aina vaikein päivä työviikolla. Mitä pidempi vapaa, sitä jännittävämpää on mennä töihin.

 Teen hengitysharjoitusta: hengitän sisään nenän kautta neljään laskien, pidätän neljään laskien ja puhallan kaiken ilman ulos suunkautta neljään laskien. Se rauhoittaa oloa paljon. Toistan harjoitusta noin kymmenen kertaan-parasta on kun pitää silmät kiinni.

 Mietin viimeviikkoa ja miten hienosti onnistuin monessa asiassa. Jännittäessä kannattaa ajatella asioita mistä on selvinnyt jännityksestä huolimatta. Tää on tätä etukäteisjännitystä, mistä en millään meinaa päästä eroon. Työpäivän jälkeen kannattaisi hyppiä,tanssia,tuulettaa kuinka kuitenkin selviytyi.

Tuntuu, että tää jännittäminen vie niiiiin paljon energiaa. Se vie voimia ja väsyttää. Päässä pyörii vaan kaikki kauhuskenaariot, missä voin mokata tai mitä jos joku  huomaa, että jännitän. Mitä sitten jos huomaa...

Tosin nykyään jännitys loppuu kun vihdoin pääsee töihin ja ajatukset menee työntekoon ja muihin asioihin.

Joku lääkäri tai sairaanhoitaja kysyi minulta kerran, että mitä minä ajattelen jos näen ihmisen kenestä näkee, että hän jännittää. NIIN. Enhän minä muille niin ankara ole kuin itselleni. Ajattelisin, että tuo ihminen on ihanan herkkä ja tunnen myötätuntoa. En ajattele, että hän olisi alempiarvoisempi ihminen kuin muut. Kaikki me olemme samanarvoisia. Näitä asioita vaan täytyy toitottaa itselleen, että sen muistaa.Päiväkirjan kirjoittaminen helpottaa. Kannattaa kirjoittaa tunteistaan. Ja olla myös myötätuntoinen itselleen. 

Ok...nyt päätän että MINÄHÄN SELVIYDYN HUOMISESTA ja yritän nyt rentoutua.

MITEN TÄMÄ KAIKKI ALKOI

MITEN TÄMÄ KAIKKI ALKOI


Haluan jakaa tunteeni ja sen miten elää jännittäjänä. Hui!!olen jännittäjä...kuulostaa kuin tuo sana olisi leima. Leima minussa. Toivon, että joku saa apua kirjoituksistani ja huomaa, ettei ole ainoa jännittäjä. Meitä on paljon. 

Olen 46-vuotias lähihoitaja. Olen eronnut, eikä minulla ole lapsia. En pysty niitä saamaan. No se on toinen tarina. Asun Järvenpäässä kahden Cavalier king charlesin kanssa. Ne ovat todella rakkaita ja terapeuttisia. Koirani rakastavat minua juuri tälläisenä kuin olen. Eivät arvostele minua, eivät välitä vaikka jännitykseni näkyisi.

Jännitys alkoi minulla parikymppisenä. Se oli aivan kamalaa silloin, nyt jo lievempää siihen verrattuna. En uskaltanut käydä kaupassa. Ruokaa ostin kioskeista. Silloin oli kioskeja missä ei ollut sisätilaa. Ei tarvinnut tuskailla sisällä paniikissa jonossa. Kalliiksihan se tuli opiskelijalle. Liikennevaloissa seisominen oli aivan kamalaa, kun vastapäätä oli ihmisiä ja tuntui, että kaikki tuijottavat minua. Julkiset kulkuneuvot...voi tsiisus.  Ja tuntui kuin kaikki näkisivät, että jännitän. Se oli niin noloa. 😩 Koulussa esitelmät olivat yhtä tuskaa. Jopa allekirjoituksen tekeminen jännitti jos joku katsoi kun kirjoitan. 

Juhlat olivat oma lukunsa...miten niistä selvitä...no tekosyitä keksin ja jätin menemättä. Minusta kehkeytyi loistava valehtelija. 😞 Asiaa ei auttanut yhtään se kun äitini mietti jokakerta, että mitä hän kertoo muille miksi en tullut juhliin. Se vain lisäsi häpeää ja tuskaa. Äitini ei tiennyt,että olen jännittäjä. Kukaan ei saanut tietää. Vain yksi rakas ystäväni tiesi. Tuntui,että olen todellinen luuseri enkä välitä muista. Siskoni lasten synttärit olivat vaikeita. Yleensä, silloinkin minulle iski yllättävä "yrjötauti".  Vaivani oli tosi salainen ja jännitin, että joku näkee että jännitän . Jos piti mennä kauppaan, join muutaman kaljan ,että uskalsin tehdä kauppareissun. Sen jälkeen en juonut. 

Oireet olivat kamalia. Pää tärisi,,etenkin kassalla, pankkiautomaatilla laskuja maksaessani.Kädet tärisi....joka paikka. Tuli tuskan hiki. Pulssi oli korkea. Pyörrytti ja tuntui,että kuolen...pahimmillaan. No se oli jo sitten paniikkikohtaus. Alussa en edes tiennyt mikä minulla on. 

Muistan, kun soitin ystävälleni ja itTkin kun kerroin, että elämästäni ei tule mitään jännityksen vuoksi. Ystäväni yllättyi, koska hän ei ollut koskaan huomannut mitään. Olin hänen mielestään iloinen, positiivinen, nauravainen, sosiaalinen ja luotettava ystävä. Hän lähti mukaani lääkäriin. Odotushuoneessa hikoilin kuin pieni sika.😲 Lääkäri määräsi masennuslääkkeitä SSRI ja rauhoittavia...Albrox. Rauhoittavien kanssa alkoi uusi elämä, sillä uskalsin tehdä normi asioita. No siitä alkoikin sitten toinen ongelma kun niihin jäin koukkuun ja annokset nousi. Kerron siitä seuraavaksi. Tälläkertaa lopetan. Kirjoittelen taas kun ehdin

Miten tämä kaikki alkoi

MITEN TÄMÄ KAIKKI ALKOI


Haluan jakaa tunteeni ja sen miten elää jännittäjänä. Hui!!olen jännittäjä...kuulostaa kuin tuo sana olisi leima. Leima minussa. Toivon, että joku saa apua kirjoituksistani ja huomaa, ettei ole ainoa jännittäjä. Meitä on paljon. 

Olen 46-vuotias lähihoitaja. Olen eronnut, eikä minulla ole lapsia. En pysty niitä saamaan. No se on toinen tarina. Asun Järvenpäässä kahden Cavalier king charlesin kanssa. Ne ovat todella rakkaita ja terapeuttisia. Koirani rakastavat minua juuri tälläisenä kuin olen. Eivät arvostele minua, eivät välitä vaikka jännitykseni näkyisi.

Jännitys alkoi minulla parikymppisenä. Se oli aivan kamalaa silloin, nyt jo lievempää siihen verrattuna. En uskaltanut käydä kaupassa. Ruokaa ostin kioskeista. Silloin oli kioskeja missä ei ollut sisätilaa. Ei tarvinnut tuskailla sisällä paniikissa jonossa. Kalliiksihan se tuli opiskelijalle. Liikennevaloissa seisominen oli aivan kamalaa, kun vastapäätä oli ihmisiä ja tuntui, että kaikki tuijottavat minua. Julkiset kulkuneuvot...voi tsiisus.  Ja tuntui kuin kaikki näkisivät, että jännitän. Se oli niin noloa. 😩 Koulussa esitelmät olivat yhtä tuskaa. Jopa allekirjoituksen tekeminen jännitti jos joku katsoi kun kirjoitan. 

Juhlat olivat oma lukunsa...miten niistä selvitä...no tekosyitä keksin ja jätin menemättä. Minusta kehkeytyi loistava valehtelija. 😞 Asiaa ei auttanut yhtään se kun äitini mietti jokakerta, että mitä hän kertoo muille miksi en tullut juhliin. Se vain lisäsi häpeää ja tuskaa. Äitini ei tiennyt,että olen jännittäjä. Kukaan ei saanut tietää. Vain yksi rakas ystäväni tiesi. Tuntui,että olen todellinen luuseri enkä välitä muista. Siskoni lasten synttärit olivat vaikeita. Yleensä, silloinkin minulle iski yllättävä "yrjötauti".  Vaivani oli tosi salainen ja jännitin, että joku näkee että jännitän . Jos piti mennä kauppaan, join muutaman kaljan ,että uskalsin tehdä kauppareissun. Sen jälkeen en juonut. 

Oireet olivat kamalia. Pää tärisi,,etenkin kassalla, pankkiautomaatilla laskuja maksaessani.Kädet tärisi....joka paikka. Tuli tuskan hiki. Pulssi oli korkea. Pyörrytti ja tuntui,että kuolen...pahimmillaan. No se oli jo sitten paniikkikohtaus. Alussa en edes tiennyt mikä minulla on. 

Muistan, kun soitin ystävälleni ja itTkin kun kerroin, että elämästäni ei tule mitään jännityksen vuoksi. Ystäväni yllättyi, koska hän ei ollut koskaan huomannut mitään. Olin hänen mielestään iloinen, positiivinen, nauravainen, sosiaalinen ja luotettava ystävä. Hän lähti mukaani lääkäriin. Odotushuoneessa hikoilin kuin pieni sika.😲 Lääkäri määräsi masennuslääkkeitä SSRI ja rauhoittavia...Albrox. Rauhoittavien kanssa alkoi uusi elämä, sillä uskalsin tehdä normi asioita. No siitä alkoikin sitten toinen ongelma kun niihin jäin koukkuun ja annokset nousi. Kerron siitä seuraavaksi. Tälläkertaa lopetan. Kirjoittelen taas kun ehdin. 



SUNNUNTAI ILTA 17.11.2019

FIILIKSET NYT

Huh!!!Yritän tässä hengitellä ja miettiä muita asioita kuin huomista työpäivää. Maanantai on aina vaikein päivä työviikolla. Mitä pidempi vapaa, sitä jännittävämpää on mennä töihin.

 Teen hengitysharjoitusta: hengitän sisään nenän kautta neljään laskien, pidätän neljään laskien ja puhallan kaiken ilman ulos suunkautta neljään laskien. Se rauhoittaa oloa paljon. Toistan harjoitusta noin kymmenen kertaan-parasta on kun pitää silmät kiinni.

 Mietin viimeviikkoa ja miten hienosti onnistuin monessa asiassa. Jännittäessä kannattaa ajatella asioita mistä on selvinnyt jännityksestä huolimatta. Tää on tätä etukäteisjännitystä, mistä en millään meinaa päästä eroon. Työpäivän jälkeen kannattaisi hyppiä,tanssia,tuulettaa kuinka kuitenkin selviytyi.

Tuntuu, että tää jännittäminen vie niiiiin paljon energiaa. Se vie voimia ja väsyttää. Päässä pyörii vaan kaikki kauhuskenaariot, missä voin mokata tai mitä jos joku  huomaa, että jännitän. Mitä sitten jos huomaa...

Tosin nykyään jännitys loppuu kun vihdoin pääsee töihin ja ajatukset menee työntekoon ja muihin asioihin.

Joku lääkäri tai sairaanhoitaja kysyi minulta kerran, että mitä minä ajattelen jos näen ihmisen kenestä näkee, että hän jännittää. NIIN. Enhän minä muille niin ankara ole kuin itselleni. Ajattelisin, että tuo ihminen on ihanan herkkä ja tunnen myötätuntoa. En ajattele, että hän olisi alempiarvoisempi ihminen kuin muut. Kaikki me olemme samanarvoisia. Näitä asioita vaan täytyy toitottaa itselleen, että sen muistaa.Päiväkirjan kirjoittaminen helpottaa. Kannattaa kirjoittaa tunteistaan. Ja olla myös myötätuntoinen itselleen. 

Ok...nyt päätän että MINÄHÄN SELVIYDYN HUOMISESTA ja yritän nyt rentoutua. 

RAUHOITTAVAT TULIVAT ELÄMÄÄNI

Aluksi rauhoittavia Alproxia määrättiin minulle muutama tbl/vrk tarvittaessa. Tuntui kuin olisi alkanut uusi elämä, sillä uskalsin tehdä asioita mitä ei ennen olisi voinut kuvitellakkaan tekevänsä. Pystyin menemään kauppaan, hakea töitä, käydä juhlissa...Kun lääkkeet loppuivat menin terveyskeskukseen lääkärin vastaanotolle, missä juteltiin n. 10minuuttia ja lääkäri määräsi lisää lääkkeitä. Joka ikinen kerta oli eri lääkäri, kyllästyin kertomaan aina kaiken alusta. Lopulta kävin lääkärillä harvoin...vein vain reseptin uusittavaksi. Annokset nousivat ja aloin itsekkin ottamaan enemmän kuin oli määrätty kun toleranssi kasvoi. Tämän haittapuoli oli tietenkin se,että lääkkeet loppuivat liian aikaisin ja minulle tuli vieroitusoireita, kunnes sain taas lääkkeet uusittua. 

Minusta oli tullut lääkeriippuvainen. 😢 Minä en hallinnut lääkkeiden syömistä vaan lääkkeet hallitsivat elämääni. Elämä oli ainaista rauhoittavien laskemista,,,mihin asti riittävät. Näin uniakin, että lääkkeet loppuvat tai, että niitä ei uusita. 

Välillä lääkäri kirjoitti lähetteen mielenterveys puolelle sairaanhoitajan juttusille. Keskustelu auttoi, mutta käynnit loppuivat pian ...kävin vain n. 5-6 kertaa. Näitä oli aina sillointällöin. Muuta psyykkistä hoitoa en saanut. Kukaan ei kuunnellut minua ja tällöin jouduin kuormittamaan ystäviäni. Asia oli salainen, mutta muutamalle ystävälle uskalsin kertoa jännityksestäni. Yleensä vastauksena tuli, että "Minäkin jännitän". Ajattelin kuitenkin olevani ainut kenellä on näin massiivinen jännitys. 


RAUHOITTAVIA KEINOIN MITEN TAHANSA


Määrät rauhoittavissa oli kasvanut suureksi. En pystynyt olemaan ilman. Aloin käymään eri lääkärikeskuksissa ja sain lisää rauhoittavia, unilääkkeitä ja ihan mitä vaan missä oli kolmio ja mitkä rauhoittivat oloani. Tämän kaiken tein mieheltäni ja kaikilta salaa. Sekin oli todella raskasta kun aina täytyi keksiä tekosyy miksi lähen aiemmin töihin tai miksi tulen myöhempään kotiin.
 Määrät saattoivat olla joskus yli 20kpl/ vrk...JÄRKYTTÄVÄÄ!!!!!!! Olin vajonnut alas. 

Tämä tuli todella kalliiksi, sillä kuljin pitkiäkin matkoja lääkäriin. Yksityisillä käyminen tuli kalliiksi. Lääkärit keskustelivat kanssani enemmän kuin julkisella puolella. Se oli helpottavaa. Keskusteluapua olisin tarvinnutkin paljon.

Tämä kaikki hävetti, nolotti, pelotti tuntui entistä enemmän, että olen luuseri, valehtelija, johon minua ei ole opetettu. Oli ainainen huono omatunto. Pelkäsin jääväni kiinni ja että sitten lääkkeet lopetettaisiin kokonaan.😟

 Unelmoin elämästä ilman jännitystä. Kun olin käynyt tarpeeksi kauan erilääkäreillä kelalta tuli huomautus. Se oli hyvä, vaikka silloin ei tuntunutkaan siltä. Silloin tuntui, että elämä loppuu tähän. Muistan kun istuin autossa järvenrannalla syksyllä ja mietin mitä teen nyt.😢 Tämä lääkäreillä juoksu kierre loppuisi.

 Aloin käydä Aavassa psykiatrilla, kenellä olin käynyt aiemminkin. Ajattelin ja sanoinkin lääkärille, että nyt kerron asian mikä pelottaa. Ja että "Älä heitä minua pihalle". Psykiatri sanoi rauhallisesti, että nythän sinä vasta apua tarviitkin. Lääkäri oli psykiarti Heikki Rytsälä Järvenpään Aavasta. Hän on aivan mahtava lääkäri. Taitava, rauhallinen, hyvä kuuntelija ja "kävelevä Farmaca Fennica" 😁  

Rytsälä teki suunnitelman lääkkeiden vähentämiseksi, sillä tuo yli 20kpl oli jo vaaraallista. Käynnin jälkeen oli helpottunut olo. Koin kyllä pitkään häpeää, kun olin valehdellut niin monille lääkäreille. Teki mieli pyytää kaikilta anteeksi. Niin että ANTEEKSI,  jos joku niistä lääkäreistä lukee tämän. 

suosittelen.

www.aava.fi

FIILIKSET NYT LAUANTAI 23.11.2019

Rauhallinen  olo, kun on lauantai, eikä töitä.Nukuin hyvin koirieni kanssa. Aamulenkki teki hyvää. Kohta jo iltapäivälenkille. Tänään ei tarvitse juurikaan jännittää mitään. Mitä nyt kauppareissu, mutta senkin teen ystäväni kanssa. 

Niin... vietän illan ystäväni kanssa. Ihanaa kun ei tarvitse olla yksin ja saa jutella ihmisen kanssa kuka tietää minusta kaiken ja kaikesta voi puhua. Vaikka tulisi paniikkihäiriö niin hän ymmärtäisi sen. Ei tarvitsisi hävetä.

Jos luette tätä blogiani niin olisi kiva jos kommentoisitte sitä jotenkin. Esim.. jos on samanlaisia ongelmia ja miten olet itse selviytynyt. Miten blogia voisi kehittää. Yms. 😁💓

OSAISIPA RENTOUTUA SAMALLA NOIN 😊